Kesän 2024 kilometrikisassa huikeita ennätyksiä!

Kesän 2024 kilometrikisa päättyi syyskuun loppuun -  tänä vuonna kesäkauden kisassa poljettiin ensimmäisen kerran yli ennätyksellisen 42 000 osallistujan ja lähes 3 000 joukkueen voimin. Poljettuja kilometrejä kirjattiin aivan huikeat yli 3,1 miljoonaa!

Samalla Ketjureaktio-kampanjaan kerättiin myös ennätykselliset yli 115 000 euroa - noin 10 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Ketjureaktio on Kilometrikisan yhteydessä järjestettävä keräys, jonka kautta jokaisesta poljetusta 25 kilometristä joukkueet voivat lahjoittaa yhden euron ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön Punaisen Ristin kanssa. 👌

Meillä Vapaudella on ilo tukea tällaista toimintaa asiakkaidemme kanssa. Järjestimme kisaan osallistuneiden elisalaisten kesken arvonnan, jonka voittaja Arttu (kuvassa alla) kuittasi itselleen 100 € lahjakortin haluamaansa Vapauden kumppaniliikkeeseen (XXL). ‍

ajokuva
Onnea arvonnan voitosta, Arttu!

‍Haastattelimme Arttua arvonnan voiton johdosta ja hän kertoo polkevansa enemmän vapaa-ajan matkoja kuin työmatkoja, koska tekee paljon etätöitä:

"Vaikka etätyötä on nykyään paljon, työsuhdepyörä mahdollisti huippuluokan pyörän saamisen työmatkoille, ja se on lisännyt pyörän käyttöä vapaa-ajalla. Työmatka on 7 kilometriä ja tulee sitäkin poljettua. Olen aiemmin ollut enimmäkseen maastopyöräilijä, mutta innostunut nyt myös pidemmistä matkoista ja hiekkatieajosta gravel-pyörällä." 

2-1

Artulla on jo toinen työsuhdepyöräsopimus jo menossa, into kasvoi ensimmäisen Cube-merkkisen gravel pyörän kanssa:

"Kiinnostuin pitemmistä pyörälenkeistä ja nykyinen Canyon Grizl onkin nyt hankittu sellaista ajoa ajatellen."

1-1

Arttu kertoo myös pyöräilyn olevan hänelle keino rentoutua ja tuoda tasapainoa työnteolle - ja ulkona poissa hälinästä olemisen, hiekkateiden ja maaston, sekä kauniin Suomen luonnon olevan pyöräilyssä parasta! 

Talveksi Arttu vaihtaa pyörään nastarenkaat: "Keli ei ole minulle esteenä!" 

 

Kilometrikisa on leikkimielinen pyöräilyjoukkueiden kilpailu, jossa poljetaan pyörää palkinnoista, maineesta sekä tietenkin oman ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Talvikisa käynnistyy 1.1.2025. Olisiko tässä sopiva paikka laittaa teidän tiimi liikkeelle?

 

Lue myös:

👉 Fiksu hankkii työsuhdepyörän sesongin ulkopuolella - ai miksi?

👉 5 tapaa hankkia Vapaus-pyörä

👉 Työsuhdepyörä työntekijälle: verotus, säästö ja pyöräedun käyttö

👉Työsuhdepyöräily Suomessa 2024 -raportti

Lisää luettavaa

Kesän 2024 kilometrikisassa huikeita ennätyksiä!

Kesän 2024 kilometrikisa päättyi syyskuun loppuun - tänä vuonna kesäkauden kisassa poljettiin ensimmäisen kerran yli ennätyksellisen 42 000 osallistujan ja lähes 3 000 joukkueen voimin. Poljettuja kilometrejä kirjattiin aivan huikeat yli 3,1 miljoonaa! Samalla Ketjureaktio-kampanjaan kerättiin myös ennätykselliset yli 115 000 euroa - noin 10 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Ketjureaktio on Kilometrikisan yhteydessä järjestettävä keräys, jonka kautta jokaisesta poljetusta 25 kilometristä joukkueet voivat lahjoittaa yhden euron ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön Punaisen Ristin kanssa. 👌

Lue

Vapaus keräsi 10 miljoonan euron kansainvälisen Series A -rahoituskierroksen

Suomalainen työsuhdepyöräpalveluiden edelläkävijä Vapaus on saanut 10 miljoonan euron Series A -rahoituskierroksen päätökseen. Saatu rahoitus tukee yrityksen kansainvälistä laajentumista, ohjelmistokehitystä, alustan automatisointia sekä ainutlaatuisen käytettyjen pyörien PreCycled-konseptin laajentamista.

Lue

Historiallinen Euroopan yhteinen pyöräilyjulistus

ECF (European Cycing Federation), sen jäsenet, verkostot ja pyöräilyliitot CIE (Cycling Industries Europe) ja CONEBI (Confederation of the European Bicycle Industry) ottivat innolla vastaan Euroopan komission ehdotuksen Euroopan uudesta pyöräilyjulistuksesta. 4.10.2023 hyväksytyn julistusehdotuksen tarkoituksena on toimia strategisena kompassina nykyisille ja tuleville politiikoille, ja vapauttaa pyöräilyn täysi potentiaali Euroopan unionissa.

Lue