Vapaus x Intersport: saumatonta yhteistyötä

Kun pyörän hankinta on aluillaan on laadukas ja asiantunteva palvelu erityisen arvokasta. Myös kun pyöräily harrastuksena kasvaa, kasvaa myös tarve laadukkaille varusteille ja luotettavalle kumppanille, joka tukee harrastusta sen jokaisessa vaiheessa. Tällaisena luottokumppanina Intersport on vakiinnuttanut paikkansa niin suomalaisten pyöräilijöiden keskuudessa kuin myös Vapauden kumppaniliikkeenä.

Mutta mikä tekee Intersportista erityisen hyvän pyöräkumppanin? Sukelletaanpa syvemmälle!

Koulutetut asiantuntijat tukenasi

Pyöräilyn suosio on kasvanut huomattavasti viime vuosina sekä kätevänä ja ympäristöystävällisenä tapana liikkua että kunto- ja harrasteliikunnan muotona. Työsuhdepyöräedun käyttöönotto on myös ollut huikeassa kasvussa ja lisännyt huimasti suomalaisten poljettuja kilometrimääriä - toukokuussa julkaisemamme tutkimuksen mukaan työsuhdepyöräilijä polkeekin jopa yli viisinkertaisen matkan muihin suomalaisiin verrattuna. 👍

Sopivan pyörän valinta voi kuitenkin joskus olla hieman haasteellista, varsinkin jos ei ole ihan varma mitä etsii. Intersport tekee tästä helppoa.

Pyörän hankinta on prosessi, jossa asiantunteva apu voi olla korvaamatonta. Intersportin myyjät ovat koulutettuja ammattilaisia, joilla on laaja tietämys pyöristä, niiden ominaisuuksista ja siitä, mikä pyörä sopii parhaiten juuri sinun tarpeisiisi. Olipa kyseessä sitten ensimmäinen pyöräsi tai oletkin jo kokenut pyöräilijä, saat asiantuntevaa opastusta juuri oikean pyörän valintaan. Asiantuntijat ottavat huomioon mm.:

  • Ajotyylisi ja kokemuksesi

  • Ajoympäristösi

  • Budjettisi

  • Vaatimuksesi

  • Tarvikkeet

artikkelikuva_7

LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA PYÖRIÄ

Asiantuntijan kanssa käydyn tarvekartoituksen jälkeen onkin vaihtoehtojen tutkinnan aika. Intersportin valikoimasta löydät kaiken perinteisistä polkupyöristä moderneihin sähköpyöriin ja vaativampaankin maastoon sopiviin maastopyöriin. Asiantuntijat kertovat myös jokaisen vaihtoehdon suositellut ajoympäristöt ja yleisimmät huoltotarpeet. Laajan valikoiman joukosta löytyy erinomaisesti myös pyörät työmatkojen kulkemiseen!

P.S. Tiesithän, että työsuhdepyörän voi hankkia myös puhtaasti vain vapaa-ajan käyttöön eikä sillä tarvitse polkea metriäkään työmatkaa, jos näin ei halua. Pyörämallin ja pyörän käyttötavat voi valita täysin oman mielensä mukaan, ja tämä on verottajan silmissä täydellisen ok!

KATTAVAT LISÄVARUSTEET JA PYÖRÄHUOLTO

Intersport ei tarjoa pelkästään pyöriä, vaan myös kattavan valikoiman pyöräilyyn liittyviä lisävarusteita ja pyöräilyvaatteita. Kypärät, valot, lukot, pyörälaukut, takit, kengät, housut ja pipot löytyvät helposti kaikki saman katon alta.

Lisäksi Intersport tarjoaa ammattimaista pyörähuoltoa varmistaen, että pyöräsi pysyy huippukunnossa ja laadukkaat ajokokemukset jatkuvat kaudesta toiseen. Huollossa tehdään niin pienet säädöt kuin tarvittaessa kaikki isommatkin korjaukset.

Oikea-pyoraily-asento-vaaka

ASIAKASKESKEISYYS JA SAATAVUUS

Intersportilla asiakas on aina etusijalla. Intersportin asiantuntevat myyjät kartoittavat pyörätarpeesi ja osaavat opastaa juuri sinulle parhaiten sopivan pyörän hankinnassa. Lisäksi verkkokaupan ja myymälöiden laajan sijainnin ansiosta tuotteiden saatavuus on erinomainen, ja voit tehdä ostoksia juuri sinulle sopivalla tavalla, olitpa sitten verkossa tai kivijalkakaupassa.

ENEMMÄN KUIN PELKKÄ URHEILUKAUPPA

Intersport on enemmän kuin pelkkä urheilukauppa; se on pyöräilyharrastajan luotettava kumppani, joka tarjoaa kaiken tarvittavan pyöräilykokemuksen maksimoimiseksi. Laadukkaat pyörät ja varusteet, asiantunteva palvelu, kattava huolto ja asiakaskeskeisyys tekevät Intersportista erinomaisen valinnan kaikille pyöräilijöille – olitpa sitten vasta-alkaja tai kokenut konkari! 

VIELÄ EHDIT HANKKIA PYÖRÄN EDULLISESTI INTERSPORTIN PYÖRÄVARASTON TYHJENNYKSESTÄ! 

pyörävaraston_tyhjennys

‍Intersportissa on nyt vielä 16.9.2024 asti käynnissä pyörävaraston tyhjennys. Tarjolla on valikoima huippumerkkien kuten Helkama ja Tunturi laadukkaita polku-, hybridi- ja sähköpyöriä poistohinnoin. Valikoiman saatavuus vaihtelee kaupoittain. Tutustu täällä lisää!

MITEN OTAN KÄYTTÖÖN VAPAUDEN / oomi fillarin TYÖSUHDEPYÖRÄEDUN JA HANKIN TYÖSUHDEPYÖRÄN INTERSPORTISTA

  1. Kun työnantajasi tarjoaa pyöräetua Vapauden kautta, alkuun pääset luomalla käyttäjätilin Vapaus-sovellukseen osoitteessa user.vapaus.io - tarkemmat ohjeet löydät täältä.‍

  2. Kun olet onnistuneesti luonut käyttäjätilisi, olet valmis pyörän hankintaan! Voit joko:

  • suunnata lähimpään Intersport-myymälään, jossa asiantunteva ja palvelualtis henkilökunta auttaa löytämään sopivan työsuhdepyörän. Sinun tarvitsee vain ilmoittaa heille, että olet oikeutettu Vapauden työsuhdepyöräetuun ja ilmoittaa heille Vapaus-käyttäjätiliisi yhdistämäsi sähköpostiosoite, ja he hoitavat pyörätilauksesi Vapauden järjestelmään puolestasi.

  • navigoida Intersportin verkkokauppaan ja valita haluamasi pyörän, jonka jälkeen pyörän tuotekortilta täytetään "Hanki työsuhdepyörä"-lomake. Tämän jälkeen Intersport on sinuun henkilökohtaisesti yhteydessä sopiakseen tarkemmat yksityiskohdat pyörän hankkimiseksi.

Huom! Kun olet luonut käyttäjätilisi, ennen pyörän hankintaan lähtemistä, ihan ensimmäiseksi kannattaa vielä käydä katsomassa työnantajasi määrittämä työsuhdepyöräohje - löydät tämän klikkaamalla käyttäjätilisi yläpalkista löytyvää "EDUT" painiketta. Työsuhdepyöräohjeesta näet työnantajasi tarjoaman pyöräedun raamit ja ehdot, mukaan lukien  pyöräpaketin maksimihinnan.‍

 

Huolettomasti pyöräostoksille –
Vapauden keskeytysturva ja erittäin kattava vakuutus

Vapauden keskeytysturvan ansiosta voit lähteä täysin huoletta pyöräostoksille. Nimensä mukaisesti keskeytysturva mahdollistaa sopimuksen keskeyttämisen koska tahansa, jos vaikka mieli tai elämäntilanne muuttuu niin, ettei pyöräsopimusta halua tai pysty enää jatkamaan. Myös pyörän vaihtaminen on mahdollista, mikäli se ensimmäinen valinta ei ollutkaan se oikea! Lisäksi työpaikan vaihtuessa pyörä on mahdollista siirtää uuden työnantajan jo olemassa olevaan Vapaus Työsuhdepyörä tai Oomi Fillari -edun piiriin.

Jokainen Vapaus työsuhdepyörä on täysin vakuutettu ilman lisäkustannuksia. Vakuutus kattaa varkaudet, ilkivallan ja onnettomuudet. Saat myös lainapyörän käyttöösi, jos joudut odottamaan korjauksia tai uutta pyörää yli kolme viikkoa. Vakuutusta sovelletaan myös, jos perheenjäsen käyttää pyörää vahinkohetkellä. Vakuutukselle ei myöskään ole maantieteellisiä rajoituksia, eli voit huoletta ottaa pyöräsi mukaan vaikka lomareissullekin!

KYSYTTÄVÄÄ?

Jos työsuhdepyörän hankkiminen kiinnostaa, mutta et ole ihan varma kuinka edetä asiassa, kysythän työnantajaltasi tai voit tietenkin aina olla myös meihin yhteydessä! Iloinen asiakaspalvelutiimimme vastaa mieluusti kysymyksiisi osoitteessa bikes@vapaus.io ja verkkosivujemme Live Chat on auki arkisin 10:00-16:00. Kattavasta tietopankistamme löydät myös vastaukset useimpiin kysymyksiin helposti ja nopeasti.