Vapaus keräsi 10 miljoonan euron kansainvälisen Series A -rahoituskierroksen

Suomalainen työsuhdepyöräpalveluiden edelläkävijä Vapaus on saanut 10 miljoonan euron Series A -rahoituskierroksen päätökseen. Saatu rahoitus tukee yrityksen kansainvälistä laajentumista, ohjelmistokehitystä, alustan automatisointia sekä ainutlaatuisen käytettyjen pyörien PreCycled-konseptin laajentamista.

Vapaus on kuusinkertaistunut liikevaihtonsa kahdessa vuodessa ja siitä on tullut yksi Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Vapaus voitti myös kultaa European Startup Prize for Mobility 2023 -kilpailussa. 

Rahoituksen takana ovat lead-sijoittajana Shift4Good sekä Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) yhdessä Euroopan investointipankin EGF-yhteisrahoitusohjelman kanssa ja SuperHero Capital.

”Kestävä liikkuminen on Vapauden ytimessä. Pyöräily on tärkeä osa tulevaisuuden liikkumista, ja sähköistymisen myötä pyörän rooli kasvaa ja monipuolistuu globaalisti. Tarjontamme yhdistää liikkumisen, digitaaliset ratkaisut ja hyvinvoinnin mielenkiintoisella tavalla. Olemme iloisia, että saimme sekä kansainvälisiä että suomalaisia sijoittajia mukaan tukemaan kasvuamme”, sanoo Vapauden toimitusjohtaja Tero Era.

“Aiemmin tänä vuonna ilmoitimme 15 miljoonan lainajärjestelystä, jota voidaan täydentää tulevina vuosina merkittävästi. Tänään julkistettu sijoituskierros voi avata yhteensä jopa 50 miljoonan euron rahoituksen Vapaudelle”, Era jatkaa.

Pariisissa ja Singaporessa toimivan Shift4Goodin yksi perustajista ja Managing Partner, Yann Marteil, korostaa yritysten tarjoamien pyöräetujen tärkeyttä ja pyöräilyn merkitystä keskeisenä ratkaisuna kohti puhtaampaa liikkumista. Marteil painottaa myös kasvavaa liiketoimintapotentiaalia niin Euroopassa kuin globaalisti.

"Olemme innoissamme voidessamme vahvistaa Shift4Goodin sijoituksen Vapauteen ja odotamme innolla yrityksen kasvun tukemista. Tiimin kokoonpano sekä selkeä visio ja kunnianhimo vaikuttavuuden ja kestävän kehityksen suhteen olivat tärkeimmät tekijät, joiden perusteella Shift4Good päätti lähteä rahoittamaan ja tukemaan yritystä”, Yann Marteil toteaa.

”Vapaus on osoittanut vahvaa osaamista asiakaslähtöisyydessä, liikevaihdon kasvattamisessa sekä kilpailukykyisen ja skaalautuvan palvelukonseptin kehittämisessä. Olemme iloisia voidessamme edistää sijoituksellamme puhdasta siirtymää ja työsuhdepyöräilyä yhdessä Vapauden kanssa”, sanoo Heli Kerminen, johtaja Tesin venture capital -tiimistä.


Yhteyshenkilöt

Vapaus
Tero Era, CEO, +358 50 541 6337, tero.era@vapaus.io


Tietoa Vapaudesta 

Vapaus Bikes Finland Oy on kestävien liikkumispalvelujen edelläkävijä ja toiminut etulinjassa työsuhdepyöräalalla vuoden 2020 lopusta lähtien. Vapaudella on skaalautuva liiketoimintamalli, mikä näkyy sen merkittävässä kasvussa 4,5 miljoonan euron liikevaihdosta vuonna 2021 vaikuttavaan yli 30 miljoonaan euroon kalenterivuonna 2023. 

Vapaus on listattu Suomen nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon ja syksyllä 2023 yhtiö voitti arvostetun European Startup Prize for Mobility -palkinnon yli 700 eurooppalaisen yrityksen joukosta.

Vapaus on onnistuneesti automatisoinut työsuhdepyörien prosessin teknologia-alustallaan, joka kattaa palkanlaskennan, laskutuksen, logistiikan, vakuutukset ja rahoituksen. Vapaus keskittyy kansainväliseen laajentumiseen alkaen Ruotsista ja panostaa vahvasti sovelluskehitykseen ja kehittää rahoitusmalliaan asiakaskokemuksen parantamiseksi.

www.vapaus.io


Shift4Good

Shift4Good on vaikuttavuuteen keskittyvä pääomasijoitusrahasto, joka tähtää liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Sen tavoitteena on sijoittaa tavara- ja henkilökuljetuksiin, jotka yksinään muodostavat noin 20 % maailmanlaajuisista CO2-päästöistä. Shift4Goodin taustalla ovat huipputason institutionaaliset rahoittajat sekä merkittävät liikennesektorin toimijat. Yritys on rakentanut ainutlaatuisen mallin parhaiden yrittäjien tunnistamiseen ja tukemiseen - niiden, jotka pystyvät kehittämään ja ottamaan käyttöön ilmastokriisin vaatimia radikaaleja innovaatioita. Shift4Goodilla on toimistot Pariisissa ja Singaporessa. 

www.shift4good.com


Tesi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.

www.tesi.fi


Superhero Capital

Superhero Capital on yritysten perustajille kuin Alfred Batmanille – korvaamatonta apua kulissien takaa. Rahastossa toimii neljä täysipäiväistä "Alfredia", jotka auttavat yrityksiä skaalautuvan teknologian, tulosten mitattavuuden, vision, liiketoimintamallien ja tarinankerronnan rakentamisessa. Tiimi on yhdessä perustanut, työskennellyt ja sijoittanut yli 60 startup-yritykseen eri aloilla, mukaan lukien verkkokauppa, fintech, terveysteknologia ja teollisuusteknologia. 

www.superherocapital.com


Linkit:

Zag Daily: Vapaus secures €15 million after sixfold growth in two years

Tutkimus: Työsuhdepyöräilijä polkee yli viisinkertaisesti keskivertosuomalaiseen verrattuna

Kauppalehti: Etelä-Suomen nopein kasvuyritys polkee työsuhdepyöriin lisää vauhtia - “Suomi ei riitä markkinaksi jos haluaa nopeaa kasvua”

Vapaudelle kultaa European Startup Prize for Mobility kilpailussa

Podcast: The stories behind Europe's most promising clean mobility startups