Viime vuosina kaupunkien liikennemaisemaa on myös Suomessa alkanut värittää uusi, kestävä liikkumisen muoto - laatikkopyörät. Nämä polkupyörät, jotka ovat nimensä mukaisesti varustettu eteenpäin suunnatulla laatikolla, ovat nousseet suosioon niiden monipuolisuuden, ympäristöystävällisyyden ja käytännöllisyyden ansiosta. Laatikko- tai tavarapyörän kyydissä kulkee mainiosti niin lapset kuin aikuiset, ruokaostokset, muuttolaatikot, kissat ja koirat, ja miksipä ei vaikka myös tämän vuoden joulukuusi!
Tavarapyöriä näkyy Euroopan kaupungeissa koko ajan entistä enemmän erityisesti lapsiperheiden käytössä. Tanskan Kööpenhamina toimii yhtenä selkeänä edelläkävijänä - pääkaupungissa liikkuu päivittäin n. 40 000 laatikkopyörää ja joka neljännestä perheestä, jossa on vähintään kaksi lasta, löytyy jonkin sortin tavarapyörä. Tanskassa ja etenkin Kööpenhaminassa lapsiperheiden lisäksi myös muut ovat ottaneet tavarapyörät innolla omikseen - niin nuoret kuin vanhemmatkin ikäpolvet käyttävät tavarapyöriä liikkumiseen ja erilaisiin kaupunkikuljetuksiin.
Voisiko sähköavusteinen tavarapyörä korvata lapsiperheen auton kokonaan - tai ainakin kakkosauton?
Lasten lisäksi laatikkoon mahtuu samalla esimerkiksi myös vaikkapa viikon (tai kahden) ruokaostokset.
Myös Suomessa tavarapyörät ovat pääasiassa toistaiseksi olleet lapsiperheiden käytössä. Lasten matkustaessa polkijan edessä olevassa laatikossa tarakan sijaan, pyörä rullaa vakaammin ja kyytiin mahtuu pyörämallista riippuen useampikin pikkumatkustaja kerralla. Ajaessa on myös mukavaa pitää katsekontaktia ja jutteleminen on helpompaa. Lasten lisäksi laatikkoon mahtuu samalla esimerkiksi myös vaikkapa viikon (tai kahden) ruokaostokset.
Laatikkopyöriä löytyy sekä sähköavusteisia että pelkällä lihasvoimalla kulkevia, aivan kuten muitakin polkupyöriä. Kun pyörään lisätään sähköavusteisuus, matkanteko raskaan lastin kanssa helpottuu merkittävästi. Keskustelua ja pohdintaa ollaankin viime vuosina käyty siitä, voisiko sähköavusteinen tavarapyörä tyystin jopa korvata lapsiperheiden henkilöauton, tai ainakin kakkosauton tarpeen.
Useimmiten perheet valitsevat sähköavusteisia tavarapyöriä erityisesti lasten kuljettamiseen, koska ne tekevät arjen sujuvammaksi tarjoten kaupungissa kätevän, nopean ja miellyttävän vaihtoehdon liikkumiseen. Lisäksi koko ajan kasvava ilmastotietoisuus ja terveysvaikutukset voivat toimia kannusteina laatikkopyörän hankkimisessa.
Monet harkitsevat sähköavusteisen laatikkopyörän hankintaa, mutta hinnan koetaan usein olevan este. Jos kuitenkin verrataan autoiluun ja auton omistamiseen, mikä halvimmillaankin on jo vuoden aikana suurinpiirtein samoissa kustannuksissa kuin tavarapyörän hankintahinta, maksaa sähköavusteinen laatikkopyörä itsensä takaisin siis jo noin vuodessa. Lisäksi hyvin hoidettu tavarapyörä säilyttää korkean jälleenmyyntiarvonsa, kun taas käytetyn auton arvo tunnetusti laskee.
Laatikkopyörä työsuhdepyöräksi? Kyllä vain!
Tiesithän, että työsuhdepyörän voi hankkia puhtaasti myös vain vapaa-ajan käyttöön, eikä sillä tarvitse polkea metriäkään työmatkaa, jos näin ei halua. Pyörämallin ja pyörän käyttötavat voi valita mielensä mukaan, ja tämä on verottajan silmissä täydellisen ok! Sääntö-Suomi ei tässä asiassa kysele perään.
Lue kumppanimme Tavarapyörä Asiantuntijan vinkit tavarapyöriin ja niiden hankintaan liittyen TÄÄLTÄ.
Kokemuksia laatikkopyörien käytöstä
Haastattelimme Vapauden omia työntekijöitä Eevaa ja Ericiä, joille molemmille pyöräily on osa kestävämpää elämäntapaa, ja myös “laatikkopyöräily” ollut olennainen osa sitä. Päästetäänkin seuraavaksi heidät ääneen itse kertomaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan laatikkopyörän kipparina.
Kuinka päädyit tavarapyörän hankintaan?
"Taloudellisesti auton korvaaminen pyörällä maksaa nopeasti itsensä takaisin, jos on vain tahtoa tehdä se tapahtuvaksi."
Eeva: Minulla ei ole ajokorttia, mutta minulla on kaksi lasta, joten tavarapyörään sijoittaminen oli optimaalinen päätös. Säästin rahaa ostaakseni suurimman 3-pyöräisen, jotta mukaan mahtuisi kerralla useamman viikon ruokaostokset, kaksi lasta ja kaikkea muuta, mitä saatamme tarvita vaikka koko päivän retkelle, missä ja milloin vain halusin.
Eric: Kun toinen poikamme syntyi seitsemän vuotta sitten, päätimme puolisoni kanssa yrittää “living by bike” elämää. Kaksi pientä poikaa tekivät tavarapyörästä välttämättömyyden, mutta myös mielettömän hauskan kokemuksen. Päätöksemme perustui pääasiassa kuntoiluun ja hauskanpitoon. Taloudellisesti auton korvaaminen pyörällä maksaa nopeasti itsensä takaisin, jos on vain tahtoa tehdä se tapahtuvaksi. Päätöksestämme, vuodesta 2017 lähtien, sähköavusteiset pyörämme ovat kattaneet etäisyyttä jo yli 80 000 kilometriä.
Mihin käyttötarkoituksiin käytät laatikkopyörää?
Eeva: Kun lapset olivat pieniä, käytin laatikkopyörää yleisesti liikkumiseen, ruokaostoksille ja ihan muuten vaan huvikseen. Kyyditsin sillä myös ystäviäni. Toisin sanoen kaikenlaisia käyttötapoja, joita yleensä liitetään auton käyttöön.
Olen käyttänyt pyörää myös suurempien huonekalujen ja muiden tilaa vievien tai painavien esineiden kuljettamiseen, kuten kerrossängyn (alakerta purettuna, yläsänky yhtenä kappaleena), kirjahyllyt, valotelineet ja tapahtumien katokset. Laatikkopyörä on erittäin kätevä myös silloin, kun on tarvetta kuljettaa muita polkupyöriä tai työkaluja paikasta toiseen.
Eric: Lista asioista, joihin emme käytä laatikkopyörää, on luultavasti lyhyempi. 😊 Olemme tehneet niillä pitkiä viikonloppuretkiä perheen kanssa kaupungin ulkopuolelle, ajaneet lumimyrskyjen läpi lauantain jalkapallo-otteluihin, hoidamme niillä jokaviikkoiset ruokaostoksemme ja olemme jopa noutaneet uuden polkupyörän tullista laatikkopyörällä.
Käytätkö tavarapyörää ympäri vuoden? Miten se toimii talvisin? Vai toimiiko se ollenkaan? 🙂
"Laaatikkopyöräily talvella on parasta! Se on kuin istuisi reessä, ja jos laatikossa on suojakatos, se voidaan koristella kausivaloilla tuomaan lisänäkyvyyttä ja ripaus taianomaisuutta!"
Eeva: Olen aina käyttänyt laatikkopyöriäni ympärivuotisesti. Kun lämpötila laskee ja kadut jäätyvät, vaihdan pyörään nastarenkaat. Valitsen aina mahdollisimman leveät nastarenkaat, joissa on paljon nastoja, jotta saan mahdollisimman hyvän pidon. Aina kun lämpötila keikkuu nollan ylä- ja alapuolella, teille muodostuu jäisiä renkaanjälkiä, ja nastarenkaat auttavat tällaisissa olosuhteissa paljon. Talvella on myös tärkeää muistaa tarkistaa vaihteiden ja jarrujen toiminta, sillä kylmä sää voi vaikuttaa kaapelikäyttöisten komponenttien toimintaan.
Ajajalle on tärkeää suojata jalat ja sormet kylmyydeltä. Lisäksi lasten istuessa laatikon sisällä on tärkeää tarjota lisälämpöä lämpimällä istuinsuojalla, peitolla, ylimääräisillä vaatteilla tai ehkä lampaantaljalla pitämään kylmä ja veto loitolla. Istuvilla matkustajilla voi ajajaan verrattuna tulla kylmä nopeasti.
Laaatikkopyöräily talvella on parasta! Se on kuin istuisi reessä, ja jos laatikossa on suojakatos, se voidaan koristella kausivaloilla tuomaan lisänäkyvyyttä ja ripaus taianomaisuutta! Jarrut eivät toimi yhtä nopeasti lumessa, joten muista ajaa varovasti. Lumessa ajaminen saattaa alkuunsa vaatia muutaman yrityksen, mutta kun opit sen perusteet, ei se loppujen lopuksi ole niin erilaista kuin kesäaikaan ajelu, vaan ehkä himpun verran jopa hauskempaa!
Eric: Kyllä, ympäri vuoden, ja se toimii Helsingissä erinomaisesti. Nastarenkaat ovat välttämättömyys, samoin kuin sopivat vaatteet sekä sinulle että vähemmän aktiivisille matkustajillesi. Pieni lumimyrsky tammikuussa on mainio tapa kehittää henkistä sinnikkyyttäsi. Fyysiseltä kannalta ympärivuotinen pyöräily auttaa myös pitämään kurissa ärsyttävät talvikilot.
Mitä tulisi ottaa huomioon laatikkopyörän käytössä ja hankinnassa?
"On tärkeää selvittää mahdollisuus pyörän varastointiin, sillä tavarapyörät ovat kooltaan suuria. Tarvitaan suunnitelma, miten pitää pyörä turvassa ja suojassa sääolosuhteilta silloin, kun sitä ei käytetä."
Eeva: Listaa tarpeesi, budjettisi ja mahdollisuutesi pyörän säilyttämiseen. Jos valitset sähköpyörän, varmista, että akun latausmahdollisuudet sopivat tarpeisiisi. Olen säilyttänyt sähköavusteisia tavarapyöriäni ulkona parkkipaikalla omassa pysäköintipaikassaan, lukittuna valopylvääseen. Bullitt, joka minulla on nyt, on tarpeeksi kapea mahtuakseen sisätiloihin taloyhtiömme pyörävarastoon, mutta tämä ei olisi mahdollista jos varastoon olisi portaita.
Suosittelen ostamaan pyörän kivijalkakaupasta, jotta voit nähdä ja kokeilla pyöriä sekä hyötyä asiakaspalvelusta ja tuesta tulevaisuudessa, jos kohtaat ongelmia tai tarvitset apua. Varmista myös, että jarrut ovat riittävät suunnittelemaasi pyörän käyttöä varten; liian heikkoja jarruja on vaikea päivittää jälkikäteen jos tarve ilmenee, ja turvallisuudesta et halua tinkiä.
Huolehdi, että huollat pyörää ajallaan, ja muutoinkin pidät siitä huolta, jotta se palvelee tarkoituksiasi juuri niin kauan kuin haluat.
Eric: On tärkeää selvittää mahdollisuus pyörän varastointiin, sillä tavarapyörät ovat kooltaan suuria. Tarvitaan suunnitelma, miten pitää pyörä turvassa ja suojassa sääolosuhteilta silloin, kun sitä ei käytetä.
Hyvä suhde paikalliseen pyöräliikkeeseen ja pyörän aktiivinen huoltaminen ovat välttämättömyyksiä, jos aiot elää pääasiassa tavarapyörällä, ilman autoa. Se on paras tapa välttää ärsyttävien ongelmien ja vikojen tuomaa päänsärkyä. Nastarenkaat ovat välttämättömät talvella; niiden pito on erittäin vaikuttava.
Jotain muuta? Laatikkopyörien hyvät, pahat ja rumat - omien kokemustesi perusteella?
"Totuus on, että se on vain päätös. Päätös tehdä jotain, mikä on paremmaksi kehollemme, mielellemme, kukkarollemme ja planeetallemme."
Eeva: Harjoittele jarruttamista ja kääntymistä laatikkopyörälläsi - sekä tyhjänä että raskaasti lastattuna. Se käyttäytyy eri tavalla kuin tavallinen pyörä ja voi yllättää jopa kokeneet pyöräilijät!
Laatikkopyörät voivat aluksi vaikuttaa kalliilta, mutta jos kuitenkin harkitset sillä autosi korvaamista, se on ehdottomasti hintansa arvoinen sijoitus!
Eric: Nelihenkisenä perheenä, joka on tehnyt tätä jo useiden vuosien ajan, yleisimmin koettu "ruma asia" on kohdata sääolosuhteet. Vaimoni nauraa nykyään, kun ihmiset antavat hänelle empaattisia "voi sinua parkaa" katseita. Totuus on, että se on vain päätös. Päätös tehdä jotain, mikä on paremmaksi kehollemme, mielellemme, kukkarollemme ja planeetallemme.
Sähköavusteisella polkupyörällä 50 kilometrin päivittäinen matka ei ole ongelma, ja nykyiset ulkoiluvaatteet mahdollistavat pyöräilyn lähes kaikissa mahdollisissa sääolosuhteissa. Pyöräilemisessä on niin paljon hyvää, etten koskaan harkitsisi paluuta aikaisempaan. Perheellemme tavarapyörät tekevät kaiken mahdolliseksi. Ne ovat luoneet niin monia ihania muistoja ja kokemuksia, ja lisää on vasta tulossa!
Kiitos haastattelusta Eeva ja Eric! 💛