Työsuhdepyörien kysyntäpiikki koittaa usein keväisin. On täysin inhimillistä innostua pyöräilystä kun kadut kuivuvat, mutta fiksu fillaristi ennakoi ja hankkii polkupyöränsä sesongin ulkopuolella, esimerkiksi syksyllä tai talvella. 💡 Tässä muutama syy harkita pyörähankinnan ajoittamista vuoden pimeälle puoliskolle.
Sama pyörä halvemmalla
Syksyn ja talven hiipiessä Suomeen, pyöräliikkeet alkavat tehdä tilaa tulevan vuoden pyöräuutuuksille. Kuluvan vuoden “poistopyörissä” piilee silloin mahdollisuus hankkia huippupyörä huomattavasti halvemmalla kuin kuumimman sesongin aikaan.
Mutta miksi hankkisin valmiiksi vanhentuneen pyörän? 🤷 Tässä salaisuus: peräkkäisten vuosien pyörämalleissa ei yleensä ole merkittäviä eroja. Joskus ainoa erottava tekijä on rungon väri tai muu kosmeettinen juttu. Eli “vuoden vanha” pyörä on taloudellisesti viisas valinta, varsinkin kun myös pyörien hinnat tuppaavat nousemaan vuosi vuodelta. Kurkkaa täältä Vapauden kumppaniliikkeiden pyörätarjoukset >>
Kuluvan vuoden “poistopyörissä” piilee mahdollisuus hankkia huippupyörä huomattavasti halvemmalla kuin kuumimman sesongin aikaan.
Pääset nopeammin pyöräilemään
Nykymaailmassa ei ole mitenkään varma juttu, että isompi hankinta pamahtaa kotiovelle parin päivän kuluessa. Henkilöautoissa odotusaika on kuukausia tai yli vuoden, mutta myös polkupyörää joutuu odottelemaan, jos sen tilaa silloin kun kaikki muutkin. 😅
Sesongin ulkopuolella samoista pyöristä on vähemmän kilpailua, joten voit päästä tuliterän kaksipyöräisen satulaan huomattavasti nopeammin, eikä tilauksen odottelu ehdi latistaa kovinta pyöräilyintoa. Liikkeiden tarjouspyörät saa toki ajoon jo samana päivänä.
Etkö ole ihan varma millainen pyörä sinulle sopisi? Lue täältä vinkit pyörän valintaan >>
Talvipyöräily on urheilumaailman vaiettu helmi
Talvipyöräilyn hienoudesta puhutaan ihan liian vähän. On vain tie, valokeila, ja jatkuva kammen kierto. Kaikki se taistelu ja tuiverrus lisäävät mielen lujuutta ja paljon puhuttua resilienssiä. Ja entäs työkavereiden ihailu, kun äherrät sorvin ääreen kasuaalisti mainiten, että “Oli muuten tänäänkin ihan hyvä pyöräilysää”.
Mikset siis hommaisi työsuhdepyörää jo talveksi? Ehkä sähköpyörä, joka tekee pyöräilystä talvella älyttömän miellyttävää. Kylmässä ja pimeässä kun karaisee itseään säännöllisesti, niin kunto kehittyy ympäri vuoden, pöpöt pysyy poissa ja pyörä kulkee seuraavana kesänä kevyemmin kuin koskaan. 😎
Nähdään pyöräteillä 👋
Mitä opimme tästä?
- (Työsuhde)polkupyörän hankkiminen syksyllä tai talvella säästää rahaa
- Tälläkin hetkellä löytyy huipputarjouksia polkupyöristä, jotka saa heti ajoon
- Talvipyöräily on kivempaa kuin yhteiskunta väittää
Jos kaipaat muistin virkistystä työsuhdepyörän koukeroihin, tästä artikkelista löytyy kaikki mitä sinun tarvitsee tietää: Työsuhdepyöräopas työntekijälle
Jos sinulla on jo työsuhdepyörä kiikarissa, laskurimme kertoo arvion pyörän kustannuksesta ja vaikutuksesta palkkaasi: Työsuhdepyörälaskuriin